Esittelen nämä nyt poikkeuksellisesti tässä pääsivulla(kin), koska uskon aiheen kiinnostavan myös niitä alan ihmisiä, jotka eivät ehkä lue kanssani samoja dekkareita.
Ostin loppukesästä muutaman ihanan harrastekirjan, joita rakastan kovin.
Ensimmäinen on tämä Saara Kuhan uusin "Saippuakirja". Se on osin sama, kuin ensimmäinen versio "Käsin tehtyä saippuaa", mutta piti sisällään myös minullekin uusia juttuja. Kirjan kierreselkämys on kätevä käytössä, mutta kannet ovat niin lerput, että vaativat kyllä vahvan muovituksen kestääkseen ahkeraa käyttöä. Jäin kaipaamaan myös ensimmäisen kirjan todella kaunista kuvitusta, se oli hyvin esteettinen.
Toinen ihanuus on Karen Gilbertin "Luonnollista kauneutta", joka sisältää 35 ohjetta luonnonkosmetiikan tekoon. Kirjassa on ihanan kuuloisia ohjeita ja kaunis kuvitus. Otankin missiokseni kokeilla mahdollisimman montaa kirjan resepteistä (kaikkiin en ehkä saa aineksia). Olin ilahtunut kirjan lopussa olevasta sanastosta ja listasta raaka-ainetoimittajia. Häiritsemään minua jäi pieni asiavirhe saippuaohjeissa. Siinä puhuttiin geelivaiheesta, kun tarkoitettiin kiisselivaihetta. Tämä ei tietenkään ole vaarallista, mutta voi johtaa aloittelevaa saippuantekijää harhaan.
Kolmas kirja oli Tiina Vainion "Saunajooga". Siinä on hyvien ja selkein ohjeiden lisäksi kaunis kuvitus ja kivoja reseptejä terveysjuomille.
I present these here in the main page (too), because I think many of you are interested in these even if you are not reading the same detective stories than I am.
I bought few hobby books in the end of the summer, and I love them so much.
This first one is Saara Kuha's newest "Saippuakirja" (The Soap Book). It is partially the same than her first version "Käsintehtyä saippuaa" (Handcrafted Soap), but there where some new things for me too. The spiral bound of the book is handy, but covers are so thin that you need to put thick plastic cover over them if you like them to survive hard use. I was missing those beautiful photos there were in the first book, it was very esthetic compared to this one.
Another beauty was Karen Gilbert's "Luonnollista kauneutta" (A Green Guide to Natural Beauty), which includes 35 recipes for natural home made cosmetics. There are many wonderful recipes and beautiful photos in the book. My mission will be to try the most of the recipes in the future (I might will not be able to get all the ingredients). I was happy about the dictionary in the end of the book and the list of the ingredient suppliers. Only thing that irritated me was that little factually incorrect in the soap part. They were talking about gel phase when they meant trace. This is not dangerous of course, but it might confuse new soap makers.
The third book is Tiina Vainio's "Saunajooga" (Saunayoga). There are good and simple guides for moves and beautiful photos ans some nice recipes for healthy drinks.