perjantai 28. helmikuuta 2014

Kamomilla-sitruuna-shampoo - Chamomille-lemon-shampoo

Koirani ovat odottaneet pesua ja parturointia aivan liian kauan. Olen jo pitkään pessyt niitä omalla kamomilla-sitruuna-palashampoollani, jolloin ei tarvita hoitoainetta - ei ainakaan siinä määrin, kuin tavallisella koiranshampoolla bichonia pestessä. Shampoopaloja vain ei ole enää kuin yksi jäljellä - ja senkin "varastin" äidiltäni, jota en ole saanut palashampooseen ihastumaan.

Jotta minun ei tarvitse odotella shampoon kypsymistä kuukautta, päätin tehdä sitä lisää OHP-menetelmällä. Silläkin uhalla, että kaikki edelliset OHP-satsini epäonnistuivat ja vaativat moneen kertaan uudelleen käsittelyä. Olin aikaisemmin samalla viikolla uuttanut kamomillaa oliiviöljyyn juuri tätä tarkoitusta varten.
Tällä kertaa oli onni matkassa, saippuakakkuset ovat söpöjä, joskaan eivät kovin kauniita pinnaltaan. Väristä tuli aivan erilainen, kuin edellisessä erässä - se tosin oli CP:nä tehty, ja seassa oli kamomillan kukintoja.


My doggies have been waiting for washing and hair cut way too long time. I've washed them with my own chamomille-lemon-shampoo bar for a long time now. That is nice, because you don't need conditioner after shampooing - at least not as much as using "normal" dog shampoo with washing bichon. I had only one shampoo bar left - and that one I "stole" from my mother, who doesn't fancy shampoo bars, no matter how hard I try to make her like them.

I don't want to wait another month for shampoo to be ready, so I decided to use OHP. Even if I still painfully remember how all my OHP-soaps went wrong before Christmas and it took many re-batchings to make them okey. I infused chamomille to olive oil earlier last week just for this shampoo. This time luck was on my side, I got cute little soap cakes. They are not very beautiful, but I am still happy with them. Colour is different compared to last batch - that was made by CP and there were chamomille flowers in the soap.

8 kommenttia:

  1. Niistä tuli tosi hienot! Teetkö koirien shampoot samanlaisella ohjeella kuin omalle tukalle? Minä käytän omalle koiruudelle pelkkää oliiviöljysaippuaa. Ja kokopesua se tarvitsee vain 3-5 kertaa vuodessa niin saippuaa kuluu todella vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuo on oikeastaan ihan ihmisten shampooksi tehty, käytän vain sitä samaa koirilla. Ja hyvin toimii! En enää vaihda kaupan tökötteihin, kahdella bichonila menee nimittäin shampoota pullotolkulla, eivätkä ole ihan halpoja.Bichonit pitäisi pestä kerran viikossa, mutta minulla tuo pesuväli venyy aina...sopiva hoitoaine pitää vielä kehitellä, ettei tarvitsisi sitäkään ostaa kaupasta.

      Poista
    2. Mielenkiinnosta googlasin diy dog conditioner ja sieltähän löytyi monen monta ohjetta. Yhdessä kyllä luki että pitäisi vaikuttaa 20-30min. Se ei ainakaan toimisi meidän malttamattomalla koiralla.

      Poista
    3. Miulla on jo mielessä hahmotelma samanlaisen googlailun perusteella. Mutta ei meidänkään ADHD-ikiliikkuja kestä paikallaan edes minuuttia, joten yleensä levitän hoitoaineen ja huuhtelen sen melkein heti pois.Pikkukoiralle pitäisi neuloa vielä kiiruusti uusi villapaita, sen on nakuna nyt niin viluinen, että pitää sisälläkin olla villis puettuna...

      Poista
  2. OMG, Signe, you are such a hardworking woman... so many thing you have been testing!Wonderful!
    I have never used an OHP shampoo, you made me curious with this post!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D That's only because I've been on holiday last week. So I did everything last weekend and now I've been posting about them once a day. I'm not sure if I have used OHP as a shampoo either, but I don't think there would be any difference.

      Poista
  3. These turned out so cute! Thank you so much for translating your posts too, Google translator is always a bit off.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, Cee! Haven't try those yet. I try to practice my weak english, so it's good for me too to translate my posts. I agree, Google translator doesn't work at all, you might get the basic idea with it, but it is not nice to read translated text by it.

      Poista