sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ensimmäinen huulipunayritys - First try to make lipstick

Jo pidemmän aikaa minulla on ollut aikomus vaihtaa meikkituotteita teollisista itsetehtyihin - tai ainakin kokeilla, toimivatko ne. Puuterin olen vaihtanutkin jo aika päivää sitten, mutta nyt kokeilin Kirpun ja Natalian esimerkin innostamana myös huulipunan valmistusta. Prosessi sinänsä ei ole minulle uusi, eikä vieras, mutta värin saaminen mukaan on uusi ulottuvuus - joka ei sitten aivan onnistunut toivotulla tavalla. Molemmilla edellä mainituilla oli omissa punissaa alkannaa, joten se oli yksi väriaine, jota minäkin käytin tässä. En kuitenkaan halunnut niin punaista, vaan enemmän punaruskeaa, joten kokeilin uuttaa myös väriohdaketta ja kokenillia, kutakin erikseen. Koska alkannalla saa aikaan kirkkaanpunaista ja kokenillilla taas pitäisi tulla aniliinia (tällä kertaa ei tullut), päätin lisätä seokseeni tummaa suklaata ruskeamman sävyn luomiseksi. Mitään micavärejä tai rautaoksideja minulla ei ole, joten niitä en tässäkään käyttänyt. No, suklaalla sain ruskeampaa - enkä vain ruskeampaa, vaan pelkästään ruskeaa. Lopputulos on paljolti suklaahuulirasvani kaltainen, eikä punaisuudesta ole häivähdystäkään. Tein vain noin puolet Kirpun ohjeen määrästä, mutta sain silti kolme hylsyllistä ja yhden pienen purkillisen. Eipähän lopu huulirasva kesken ihan heti....

Epähuulipunat


For a long time I've been planning to change my makeup products from store-bought to homemade - or at least to try if they work as well. I've already changed my face powder last year, but inspired by Kirppu and Natalia I wanted to try to make lipstick too. That making process itself was not new for me, because I've been making my own lip balms, but adding colour to them was whole new dimension  - and that didn't work as I was hoping for. Both Kirppu and Natalia had used alkanet root in their lipsticks, so it was one colouring ingredient I also used. I didn't want my lipstick to be so red, so I tried to infuse safflower flowers and cocenille as well. Alkanet root gives bright red and cocenille aniline (but not this time) but I wanted more brownish red so I added dark chocolate to get more brown colour. I don't have any micas or iron oxides, so I didn't use them here. Well, chocolate gave me more brown - and not only more brown, colour was just brown. The result is much like my chocolate lip balm, and there is no hint of red. I made only half of Kirppu's recipe and I got three sticks and one little jar. Well, at least I will have lip balms for very long time now...

4 kommenttia:

  1. Tulipa niistä vaaleita. Alkannaa saa laittaa tosi paljon ja minä olen uuttanut samaa öljyä useampaan otteeseen enkä ole vieläkään saanut niin tummaa väriä kuin Natalia. Lasipurkissa öljy näyttää lähes mustalta, mutta ei se sitten huulipunassa ole niin tummaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huulirasvoiksi menevät.Täytyykin sitten suodattaa uuttumassa ollut öljy ja laittaa uudestaan suurempi määrä alkannaa. Purkissa nyt oleva on ollut tekeytymässä ehkä kolme viikkoa, eikä se silti ole läheskään mustaa. Olin myös pettynyt kokenilliin, sillä kun pitäisi saada aikaan sellainen öljy, joka ihon lämmössä muuttuu fuksian väriseksi.

      Poista
    2. Jos hauat tummempaa öljyä nopeammin niin kannattaa uuttaa vesihauteessa. Testasin tossa jo aikaa sitten että sillä tavalla saa yhtä tummaa kun että uuttaa huoneenlämmössä yli kuukauden.

      Poista
    3. Minä aloitinkin sillä, että purkit olivat yön yli hellalla vesihauteessa. Alkannaa vain ilmeisesti pitäisi olla enemmän, koska ei ole niin tummaa, kuin kuvailit. Tein muuten äsken uuden yrityksen eri reseptillä ja väriaineilla, siitä enemmän ensi viikolla...

      Poista