perjantai 10. tammikuuta 2014

Tuotekokemuksia - Some experiences of some products

Minun on jo tovi pitänyt kirjoitella taas deodoranteista, mutta sain aikaiseksi vasta nyt Kirpun  postauksen innoittamana. Jätin siis aluumiinia sisältävät antiperspirantit kokonaan noin vuosi sitten. Alkuun ei ollut mitään ongelmia - koska huokoseni olivat edelleen alumiinin tukkimat, eikä kainalohikoilua näin ollen ollut käytännössä lainkaan. Sitten, kun alumiini alkoi poistua, alkoi myös tolkuton hikoilu ja minusta tuli suorastaan haisuli. En kuitenkaan halunnut luovuttaa ja palata myrkyttämään kehoani enempää, joten jatkoin luomummalla linjalla. Käytin puolisen vuotta savi- ja mehiläisvahapohjaisia omia deodojani, mutta savessa on se probleema, että se sotkee vaatteet. Sen jälkeen olen käyttänyt välillä omaa soodaseostani, ja välillä apteekin tms. alumiinittomia ja alkoholittomia deodoja. Pitkään käytettynä soodadeodo voi alkaa ärsyttämään kainaloita, joten siksi ajoittain turvaudun ostotuotteisiin. Apteekista saatava Sebamed Balsam Deco on mieto ja harmiton, mutta myös aika tehottoman oloinen tuote. Seuraavaksi ostotuotteista minulla oli käytössä Tom's of Mainen versio, joka alkuun tuntui melko hyvältä vaihtoehdolta. Mutta sitten huomasin sen jostain syystä suorastaan "polttavan" ihoni karrelle, joten sen käyttö oli pakko lopettaa, vaikka purkki oli vasta puolillaan. Viimeksi olen ostanut apteekista vähän tyyriimmän Avènen deodon, joka on ihan jees. Soodaseoksessani käytän soodan, neitsytkookosöljyn ja Maizenan lisäksi aloe geeliä ihoa rauhoittamaan ja tilkkasen omenaviinietikkaa soodan emäksisyyttä neutraloimaan. Seos on tehokas, mutta koska se ei tietenkään estä hikoilua, olen nyt hikoillut monet vaatteeni kainaloista pilalle.

Ostodeodot


Ostin viime kesänä "suolasaippuan", eli köntin, joka on himalajan ruususuolaa. Sen pitäisi myös olla avuksi hikoiluun ja kutiavalle iholle, mutta eihän sitä voi käyttää laisinkaan! Olen kokeillut sitä suihkussa ehkä kaksi tai kolme kertaa, ja aina se suorastaan raapii ihon verinaarmuille. Osaisiko joku kertoa, miten sitä tulisi oikeaoppisesti käyttää?

Niin suloinen, mutta niin raastava...

Joulun alla tein ison satsin vaahdotettua vartalovoita. Olen käyttänyt voita vasta Eksottiset voit-purkista, mutta voin jo sanoa, että mixi on jopa parempaa kuin vaahdotettu karite! Se on aavistuksen kevyemmän oloista, ja vähentää rasvauksen tarvetta huomattavasti.

Kirpulle jo joskus kerroinkin, että käytän meikin alla sekoitusta, jossa on puolet aloe geeliä ja puolet aprikoosinkiviöljyä. Erittäin hyvä sekoitus päiväkäyttöön, ja tarpeeksi hyvin ravistettuna voiteesta tulee aivan glitterimäinen. Se jopa jättää ihollekin aavistuksen hehkua.

Glittergeeli
Hennasin hiuksiani viimeksi joulun alla. Tällä kertaa käytin sekoitusta, jossa oli jonkun aikaisemman värjäyskerran sekoitusta pakastettuna ja marketin Satvaa. Vähän jännäsin loputulosta, etenkin kun en muistanut, mitä pakastetussa osassa oli. Mutta lopputulos yllätti positiivisesti! Eikä värjäysmössöäkään enää tarvita niitä paljon, kun juurikasvua ei laske liian pitkäksi. Aion jatkossakin pakastaa kaikki mössön jämät, koska Light Mountainia en saa kuitenkaan käsiini noin vain. Ja onhan se ekologisempaakin, kun ei heitä hyvää ainetta hukkaan.

I was supposed to write about deodorants for a while, but somehow I just could't do that until now when Kirppu wrote about this too. I stopped using  antiperspirants with aluminum about a year ago.  First there was no problems at all - because my pores were still full of aluminum, so my armpits didn't sweat at all. When aluminum started to vanish from my body started also so much perspiration that I was desperate and I also became stinky.  I still didn't want to give up and  start to poison my body again so I went on with this more organic line. I used my home made deodos with clay and bees wax about six months, but that clay smudged my clothes. After that I have used sometimes my own baking soda mix and sometimes aluminum and alcohol free deodos from apothecary. Because in long term that soda mix can irritate armpits I use pharmacy products at times. Sebamed Balsam Deco from pharmacy store is mild and harmless, but I think it's rather ineffective too. Next I tried Tom's of Maine, and at first it felt okay. But then I noticed that my armpits skin was almost "burned" so I needed to stop using that product - even if I had half of it still left. Latest deodo purchase was also from pharmacy store, little bit more expensive Avène and it is okay, at least for now. I have baking soda, extra virgin coconut oil, Maizena and aloe gel for cooling skin and little bit of apple cider vinegar for neutralize soda in my soda mix. That mix is very effective, but because it is not an antiperspirant and won't stop  perspiration I have ruined many of my clothes by sweating so much.

Last summer I bought "salt soap", that is a lump of Himalayan salt. That's supposed to help with perspiration problems and itching skin too - but I cannot use it at all! I have tried it two or three times in shower, but every time it scratches the skin badly. Could anybody tell me how am I supposed to use this one?

Before Christmas I made big batch of whipped body butters. I have used only that Excotic Body Butter jar so far, but I can already tell that this mix is even better than whipped shea butter! It is little bit lighter than shea butter but I need to oil my skin much less than earlier. 

I coloured my hair again with henna powder before Christmas. This time I used mix that had half of frozen mix from some earlier colouring time and half of Satva from market. I was little bit afraid what the result might be because I didn't remember what was in that frozen part. But I was very happy with the result, positively surprised! And now I don't need that much of colouring stuff anymore, especially if I don't let grey hair roots grow too much. I am going to freeze every leftovers now on, because I cannot get Light Mountain from stores here anyway. And of course it is more ecological if you don't waste any good and useful stuff.

6 kommenttia:

  1. Ohho, aika monta deoa vähässä ajassa, mutta minulle jäi epäselväksi että mitä sitten käytät tällä hetkellä? Minulla ei ole suolakivestä sen enempää kokemusta että parit tuikkulyhdyt löytyy olohuoneesta. Ja nehän ovat superkarheita!
    Olen jo kovasti odotellut pakkasia jotta voisin kokeilla sinun aloe-voidetta, mutta ainakin eilen oli vielä +7 aamulla :) eikä ihoni vielä kaipaa lisäkosteutta.
    Hiuksiani en ole vieläkään ehtinyt/uskaltanut hennata. Kuulosta niin haastavalta ja aikaa vievältä asiata että saatan kokeilla sitä vasta kesällä kun voi rauhassa sotkea pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on käytössä vuorotellen tuo Avene ja soodamixi. Sooda ehdottomasti parempi teholtaan. Minulla on suolakivi saunassakin, auttaa hengitystieoireisiin. Jostain olin ymmärtävinäni, että suolamöntti "saippuana" olisi hyvä nimenomaan ärtyneelle iholle, mutta mie ainakin olen kuin silppuriin jäänyt sen käytön jälkeen. Ei hennaus ole sen haastavampaa, kuin muukaan kotivärjäys, eikä paljon enempää vie aikaakaan. Mutta jos kokeilet joskus ulkona, niin pyydä joku muu levittämään mössöä. Ilman kunnollista peiliä se on yksin aika mahdotonta. Hennaus muuten vähentää toviksi rasvoittumista. Ja nyt kun muistan, kokeilin eilen shampoona sitä savea sisältävää shaving saippuaa. Ainakin nyt tuntuu letti ihan hyvältä.

      Poista
    2. Kokeiin vihdoinkin aloe vera-öljyseosta kasvoille ja siitä toden totta tulee jonkunlainen hehku iholle. Iho tuntuu tosi mukavalle eikä ole yhtään rasvainen. Käytin viinirypäleensiemenöljyä 1/3 ja loput aloea. Valitettavasti apteekissa ei ollut sitä 99% aloe vera jota olen aikaisemmin käyttänyt vaan jotain luomu versiota jossa ei varmaankaan ole niin pajon aloe veraa. Mutta käyhän tämä nyt hätätapauksessa kun poskiin on tullut pintakuivat läikät.

      Poista
    3. Suurimmassa osassa aloe geelejä taitaa olla aika sama määrä aloeta, joten varmasti ajaa asiansa. Yleensä tosin pitoisuus on ilmoitettu...Se on oikeastaan aika yllättävääkin, miten vähän rasvaiselta tuo seos tuntuu, vaikka öljyä on niin paljon. Äitinikin ihastui tähän, joten tuotee sopii myös ikääntyneemmillekin. Ja on muuten tosi oivallinen meikin alla! Jos näillä pakkasilla seoksesi ei auta kuiviin kohtiin, niin eikun tekemään "oikeaa" voidetta!

      Poista
  2. Hei! Minä olen käyttänyt tuommoista suolasaippuaa vuosikausia epäpuhtaaseen ihooni. Hinkkaan kosteita käsiä saippuaan ja taputtelen sitten käsiä hellästi iholle, annan vaikuttaa hetken (joskus jopa yön yli) ja pesen pois. Jos on joku ihan kamala finni tulossa, otan koko saippuan ja hinkkaan sitä finniin ja annan suolan vaikuttaa niin pitkään kuin vaan kärsii.
    Deodoranttina olen käyttänyt samaista saippuaa, suihkun jälken vielä kosteisiin kainaloihin hinkkaan suolasaippuaa ja annan kuivua. Avot, eipä hiki haise! Toivottavasti löydät tuolla söpölle suolasydämelle vielä käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit omia kokemuksiasi! :) Pidätkö suolakimpaleen siis muuten kuivana, kun käytät sitä? Minä olen kastellut sen, kun yritin käyttää sitä suihkussa, mutta silloin se ainakin raapii ihon verille. Täytyypä yrittää joku päivä uudestaan...jos en pysty käyttämään sitä alkuperäisessä tarkoituksessaan, niin vien sen saunaan - siellä se toimii suolahuoneen tapaan ja auttaa mm. astmaoireissa.

      Poista