lauantai 26. huhtikuuta 2014

Porkkanasaippua voiteen kaveriksi - Carrot soap as a friend of the cream

Kuten jo aikaisemminkin olen maininnut, tykkään tehdä tuotteita pareittain (tai perheittäin). Joten porkkanavoide tarvitsi kaverikseen saippuan, jolla kesähelteiden hiet voisi pestä pois hellävaraisesti ja ihoa kuivattamatta.

Voiteessa käytin porkkanauutettua oliiviöljyä ja kaakaovoita, joten saippuaan tulisi näitä samoja rasvoja. Nesteenä on porkkanamehua. Koska saippuahan ei jää iholle, uskaltauduin laittamaan tähän reippaasti sitrustuoksuja, appelsiinia ja tangeriinia.

Porkkanasaippua (OHP) - Carrot soap (OHP)

450 g porkkanamaseroitua oliiviöljyä / carrot macerated in olive oil
50 g   kaakaovoita / cocoa butter
225 g porkkanamehua / carrot juice
60 g   lipeää / lye
         appelsiinin ja tangeriinin eö / orange and tangerine eo

Alan jo uskoa, että lipeäni on mennyt pilalle, kun melkein kaikki tänä vuonna tekemäni saippuaerät ovat vaatineet uudelleen käsittelyn. Tämäkin saippua oli ensiyrityksellä uunissa 2t 15 min, eikä siitä silti tullut valmista. Viikkoa myöhemmin sulattelin halon sitten uudestaan uunissa. Kaunista ei tullut vieläkään, vaan saippua lohkeili pahasti leikatessa.

Näissä kuvissa näkyy, miten saippuahalko...

...oli kummallisen rakeinen, aivan kuin pieniä helmiä!

Kertaalleen uudelleen sulatettu ruma ja halkeileva porkkanasaippuani.


Like I've already told earlier, I like to make things in pairs (or in families). So my carrot cream needed to have a soap as a friend, which would wash all summer heat sweats away gently and not drying my skin. 

I used carrot infused olive oil and cocoa butter in cream, so I would use same fats in this soap too. There is carrot juice as liquid. Because soap is not going to be left on the skin, I had carriage to add some citrus scents to this one, orange and tangerine eo:s.  

I'm starting to believe that my lye has gone bad, because almost every soap batch I've made this year has required rebatching. This soap was in the oven 2 h and 15 minutes, and it still wasn't ready. After a week I remelted the log in the oven again. I couldn't make it any prettier this time either, soap broke very easily when I cut it.

6 kommenttia:

  1. Kokeile nyt ihmeessä vaikka viemäriraetta ja jotain tuttua ohjetta. Kai lipeäkin voi menettää tehoaan jos se imee liikaa kosteutta ilmasta. Mut väri on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viemärirae on vain täällä aika vaikeasti löydettävissä. Luulen, että miulla tuo Vahavalimon lipeä on imenyt kosteutta, kun purkkia on auottu. Onneksi sitä ei ole enää kovin paljon jäljellä, niin ei rahat mene ihan hukkaan. Miekin tykkään tuosta väristä, vaikka saippuan rakeisuus kyllä edelleen kummastuttaa...

      Poista
    2. Täällä ainakin löytyy viemäriraetta säästöpörssistä, tarjoustalosta, tokkmannista ym.

      Poista
    3. Kiersin aikanaan kaikki kaupat täällä ja Imatralla, ja sitä löytyi tasan yhdestä paikasta tuolloin. Tätä nykyä pääsen niin harvoin asioille, etten ennätä fyysisesti shoppailemaan. Mie olen muuten ollut tähän asti tyytyväinen Vahavalimon lipeään, taisin vain innokkuuksissani tilata silloin liian ison astian kerralla.

      Poista
  2. I had the same issues with my lye. If you remember, I have published a post on that, so it might be you're right that lye has gone bad.
    I was so mad for wasting my precious ingredients, so I know exactly how you feel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me too, I don't want to waste anything, if I only can avoid that. I think I bought too much lye at one time, it has probably absorbed moisture from air when I've been opening the lid of the jar.

      Poista