keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Eksoottiset voit - Excotic Butters

Tänään tein pari satsia vartalovoita. Talvikelit, pitkälahkeinen vaatetus ja keskuslämmitys ovat tehneet taas tehtävänsä, eli ihon tuhdimpi rasvaus alkaa olla tarpeen. Lisäksi totesin pienen sukulaistytön poskien olevan lisähoivan tarpeessa, joten tein pienen kokeilupurkin häntäkin varten. Ja veljen vaimokekin on kysellyt kokeiltavaksi joitain juttuja pitkin syksyä, ja nyt sitten väsäsin jotain hänellekin.

Tein ensin "tavallisen" vaahdotetun karitevoin avokadoöljyllä ja laventelin eö:llä höystettynä, lisänä hitunen E-vitamiiniöljyä. Kerrankin onnistuin vaahdottamaan sopivasti, sain voit purkkeihin varsin nätisti. Seuraavaksi oli vuorossa "Eksoottiset voit" - eli korvasin osan karitesta mango-, avocado- ja aloe voilla. Öljynä käytin jojobaa ja tuoksuttamiseen Rose Absolutia. Tätä vaahdotin taas liian kauan, viimeiset voit ovat purkissa kökkäreinä.

Myös huulirasvat olivat lopussa, niinpä niitäkin piti valmistaa. 8½:sta Suklaasydän-huulivoidepalasta riittää muillekin kokeiluun. Kokeiltavaksi tein myös voidepaloja laventelin tuoksuisena.

Koko satsi

Vasemmalla "Eksoottiset voit", oikealla karitevoi. Vähän värieroa?


Today I made some body butters. These cold winter weathers, long pants and central heating have done their work so well that is time to use fattier body lotions. And I noticed that one little girl in my family needs more caring to her cheeks, so I made little jar of butter for her too. And my brother's wify has been asking some products to try during this autumn so I needed to do something for her as well. 

First I made "ordinary" whipped shea butter with avocado oil and lavender eo and little hint of vitamin E. This time I managed to whip just right time and I got butter to jars quite nicely. Next one was "Excotic butters" - I replaced part of shea by mango-, avocado- and aloe butters. Oil was jojoba and I sentenced this butter with Rose Absolut.  This time I whipped too much - once again - so last part of the butter is clumpy. 

I didn't have any lip balms left so I made also some of them. 8½ pieces is enough for somebody else too. I also made some little lotion bars for my brother's wify to try.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulupöydän uusi herkkujuoma - New delicious drink to Christmas table

Viime viikonloppuna etsin sokkona linssipihvien ohjeita. Sattumalta osuin sivuille, joilta bongasin  Chocochilin blogin ja tämän ihanan feikki-Baileys ohjeen - jota piti nyt vapailla ollessa heti testata. Ja aivan ihanaa on tämä juoma, alkuperäistä esikuvaansa hieman kevyempi versio, ei lainkaan niin äkkimakea ja tahmea, kuin oikea Baileys on. Minulla ei ollut aivan kaikkia aineita käsillä, joten vähän sovelsin reseptiä. Ohje löytyy täältä ja täältä. Kiitos, Elina & Rose, kun jaoitte tämän reseptin kanssamme!


Last weekend I was looking for recipes for lentils stakes. Accidentally I found myself in net pages where I saw a link to blog of Chocochili - and there was this wonderful fake-Baileys recipe. Now I have few days off work and of course I needed to test the recipe right away. And this drink is really wonderful, it's lighter than real Baileys and it's not so super sweet and sticky. I didn't have all the right ingredients so I tuned the recipe little bit. You can find recipe from here and here. Thanks, Elina & Rose for sharing this recipe with us!

Seuraava ei liity nyt tähän juomajuttuun, mutta laitan sen tähän kuitenkin. Jostakin syystä minulle ei liha maistu vieläkään, vaikka joulu lähestyy. Siksi tänään(kin) ateriana oli kasvisruokaa, tällä kertaa suppilovahverotäytteisiä munakoisoja, joita höystin hernerouheella proteiinipitoisuuden takia. Salaatin ja jälkiruoan virkaa toimitti minulle uusi tuttavuus persimon-hedelmä. Se on minusta omenan ja persikan välimuoto, jos joku ei siis ole maistanut...



This next part has nothing to do with drinks, but I will write it here anyway. For some reason I still don't want to eat any meat, even if Christmas is coming soon. That's why I made vegetable food today also, this time filled egg plants with brown chantarelles and some pea groats for more protein. Instead of salad and dessert I ate one persimon (or is it kaki in english?), that is new friend for me. I think it tastes like between an apple and a peach, if there is someone who hasn't tasted it before like me...


lauantai 30. marraskuuta 2013

Pikkujouluproggiksia, osa 2 - Little projects for little Christmas Party, part 2

Nämä ruusurojektithan eivät siis ole menneet aivan putkeen...saippua, josta tämän paketin aloitin, ei onnistunut, vaan jouduin tyytymään rebatchattuun kompromissiin. Hyvää saippuaahan siitä tuli, mutta ei kovin somaa, eikä ruusuisen näköistä.

Väsäilin nämä paketit siksi, että äitini on menossa muutamaksi päiväksi messuille ystäviensä kanssa, ja hän pyysi minua tekemään yllätyksenä heille muutaman asian. Koska perheessämme on viime aikoina ollut paljon surua ja murhetta, halusin koota kunnolliset hemmotteluhetket tuota tapaamista varten. Saippuan lisäksi jokaiseen pakettiin tuli ruusuinen voidepala, ruusuvoide, pieni pullo ruusuvettä, ruusuinen suolakuorinta, ruusuinen jalkakylpysuola, ruusuinen kuorintapala ja Suklaasydän-huulivoide. Muut jutut tuntuivat onnistuvan kerralla - paitsi suolakuorinta, siinä tuli pieni kämmi, joten ensimmäinen satsi jäi omaan käyttöön ja uusi oli laitettava tulille.

These rose projects of mine haven't succeeded pretty well...I started this package with rose soap and that didn't was what I wanted and then I had to settle for rebatched compromise. It is good soap, that's not the problem, but it's not pretty or rosy looking. 

I made these packages because my mum asked me to do few things to her friends as a surprise. They are going to hand craft fair for few days. My family has been in quite much sorrow lately, so I wanted to make real pampering packages for their meeting. Besides of that rose soap every package has rosy lotion bar, rose cream, little bottle of rose water, rosy salt scrub, rosy bath salt for feet, rosy scrub bar and Chocolate Heart-lip balm. Those other things succeeded quite well - except salt scrub, there was a little mistake so first try stays just for my own use. Then I needed to start over again, of course.









keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pelastusyritys nro 2 - Trying to rescue soap 2

Vuohenmaitosaippuasta ei sitten tullut lainkaan saippuaa. Väri kyllä muuttui keltaiseksi kuivuessaan, mutta muuten ei edistystä tapahtunut. Tänään sitten kippasin kaikki ulos muoteistaan - pohjalla oli jotain ruskeaa, geelimäistä mössöä, keskellä ohut kerros saippuaa ja suurin osa massasta oli jotakin, mitä en osaa edes kuvailla. Kaavin kaiken kattilaan ja sulattelin massaa vesihauteessa sekoitellen puolisen tuntia. Väri muuttui keltaisesta jälleen ruskeaksi. Muottiin kaatamisen jälkeen alkoivat öljyt taas puskea pintaan. Mielenkiinnolla odotan (tosin jokseenkin toivoni menettäneenä), syntyykö tästä mitään käyttökelpoista.

Ollako, vai eikö olla saippuaa?

Ehdottomasti EI olla!

...mutta ehkä sittenkin olla...


That goat milk soap didn't turn up to soap after all. The colour did change from brown to yellow when it was drying, but there was no progress otherwise. Today I unmolded them all - and there was some brown gel like stuff in the bottom of the mold, thin soap layer in the middle and most of the mass was something I can't even describe. I put everything to kettle and melted and mixed mass in water bath about half an hour. The colour changed back to brown again. After pouring to mold oils started to separate again. With interest I wait (and without any faith for this anymore) if I am going to get anything useful from this.

Päivitys 30.11.2013

Kyllä sittenkin olla! Vuohenmaitosaippuasta tuli sittenkin saippuaa, ja ihan hyvää sellaista. Ja myös keltaista, kuten oli tarkoituskin. Jännä ilmiö oli se, että saippuassa ollut kuivattu nokkonen ja ratamo on "liuennut" täysin, eikä siitä näy muuta, kuin hieman vihertävän keltainen väri saippuassa! Sama juttu kävi ruusunlehdille ruususaippuassa. Outoa...

To be after all! That goat milk soap turned out to be soap after all, and good working soap too. And it's yellow as it was supposed to be. There was one exciting effect - dried nettle and plantain has been melted away, and only thing left is little hint of green in yellow colour! That same thing happened with rose petals in rose soap too. Weird...


Keltaiset vuohenmaitosaippuat jo paketissa

Isäni pakettiin päätyi myös nokkos-ratamosalva ja nokkos-ratamo-tea tree jalkakylpysuola





Pelastusyritys 1 - Trying to rescue soap 1

Tein siis kaksi yritystä OHP-ruususaippuasta. Kummastakin tuli aivan kamalan näköistä, koska massa jostain syystä jässähti tosi nopeasti. Yritin sitten pelastaa erät sulattamalla ne uudestaan kattilassa ja tunkemalla kaiken leipävuokaan. Sulatus onnistui vaivatta, mutta väri ei muuttunut yhtään paremmaksi. Ripottelin saippuahalon päälle kuivattuja ruusunlehtiä koristaakseni sitä edes vähän.

Saippuahalko oli melkoisen pehmeä, vaikka se sai kuivahtaa pitkään.

I tried twice to make OHP-soap with roses. Both times the result was awful looking because the batch stuck so fast for some reason. I tried to save them by rebatching in cattle and putting it to bread mold. Melting part went fine, but colour didn't change any better. I put dried rose petals on the soap log to decorate it a little bit.

Soap log was quite soft even if it was drying for a long time.

Rescue nro 1









lauantai 23. marraskuuta 2013

Oppimismatka - the learning journey

Tapanani on ollut lukea toisten blogeja silloin, kun niissä on uusia päivityksiä, tai kun etsin jotain tiettyä ohjetta tai vinkkiä aikoessani itse askarrella jotakin. No, viimeisen parin viikon aikana olen lukenut Pähkinän, Mutkutin Heidin ja Kotikemisti Kirpun blogit ensimmäisestä blogauksesta viimeiseen päivitykseen, kertaistumalta - paitsi Kirpun jutut oli pakko jaksottaa useammalle lukukerralle, kun hän on päivittänyt blogiaan niin ahkerasti. :) Tämä oli mielenkiintoinen ja hauska oppimismatka, tällä tavoin sain aivan toisenlaisen kuvan rakennettua näistä henkilöistä, kuin lueskelemalla yksittäisiä juttuja sieltä täältä.

I have used to read other people's blogs when they have updated them or when I'm looking for some recipes or tips and I'm going to make something myself. Well, during last few weeks I have read Pähkinä's, Heidi's from Mutkutti and Kirppu the Kotikemisti's blogs from the first blogging to the last updating. And I did that by one sitting - except Kirppu's stories I needed to share for several reading times, because she has been so hard-working blogger. :) This was an interesting and fun learning journey, this way I managed to build totally different picture about these people than reading things here and there.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Uusi yritys - ja pieleenhän se meni... :( - An other try - and of course it didn't work out well... :(

Edellinen yritykseni ruususaippuasta OHP-menetelmällä ei siis onnistunut. Tai muuten kyllä, mutta ulkonäön puolesta ei. Koska saippuan oli tarkoitus päätyä tiettyn tilanteeseen, piti siis yrittää uudestaan. Tein muuten samalla tavalla ja ohjeella, mutta lisäsin nesteen määrää 50g, jottei massa taas jäsähtäisi ja lipeä sulaisi paremmin (pelkkiin ruusuhaudukejääpaloihin oli lipeää vaikea sulatella). Tällä kertaa laitoin krappia vain vajaa ½ tl, jonka lisäsin vasta erillisiin ylirasvoitusrasvoihin. Nooo, tästähän syntyi totaalinen floppi...saippua jämähti vielä enemmän, ja lopputulos on vielä karmeampi, kuin ekalla yritysellä. Se näyttää aivan tonnikalatahnalta, jota tein pinchoihin espanjalaista iltaa varten... En edes halua ottaa kuvia niistä, ne ovat niin kamalia. Eli ei ruusuista sävyäkään tälläkään yrityksellä. Kunhan saippua kuivuu, pitää yrittää sulattaa se uudestaan. Jos sekään ei onnistu, niin sitten luovutan tällä erää ruusujen suhteen.

Tämän katastrofin jälkeen olisi mieli tehnyt heittää hanskat tiskiin, mutta koska olin jo mitannut ja sulattanut rasvat ja muut aineet valmiiksi toista projektia varten, oli sekin pakko toteuttaa. Työn alla oli OHP-vuohenmaitosaippua, jonka värjäämiseen kokeilin annattoa (se oli yön yli haudutuksen jälkeen saanut maseroitua viikon pienessä öljymäärässä). Saippua on suunniteltu kuivaihoiselle isälleni, joten käytin siinä aikaisemmin maseroimaani ratamoöljyä (jota oli liian vähän), jota vielä terästin nokkosella. Olin ajatellut tuoksuttaa tämän rosmariinin eö:llä, mutta eipäs minulla enää ollutkaan sitä. Päädyin sitten yhdistelmään sitruuna-eukalyptus-tea tree. Tarkoitukseni oli myös kokeilla in the pot swirl -tekniikkaa, jos massa ei olisi liian jähmeää. Mikäköhän ihme minut saa aina kokeilemaan montaa uutta asiaa kerralla??? Vaarallinen elämä näköjään viehättää pienissäkin asioissa... ;) Tässä uutta minulle siis vuohenmaito, annattolla värjääminen ja in the pot swirl. Massa ei ollut jähmeää, vaan liiankin lirua, eikä swirlini siis onnistunut lainkaan. Massa oli itseasiassa sellaista, että epäilen, josko siitä tulee saippuaa lainkaan. Eikä värikään ole enää kauniin keltainen, vaan lähinnä ruosteenruskea.

Floppi x 2 - Vasemmalla vuohenmaito, oikealla tonnikala...eikun pieleen mennyt ruusu

Ollako saippuaa, vai eikö olla? Siinäpä pulma!

Ainoa onnistuneen oloinen tekele on jalkakylpysuola isälleni, samaa teemaa saippuan kanssa. Laitoin karkean merisuolan sekaan vähän kuivattua ratamoa, nokkosta ja tilkkasen masetoimiani öljyjä sekä samat eö:t, kuin saippuaankin.

Kylpysuolan ja saippua täydennykseksi tein iskälle vielä purkillisen ratamo-nokkossalvaa.

My last try with OHP-rose soap didn't work out.Or actually, it was alright otherwise but it's look is awful. Because that soap was meant to be in particular situation, I needed to try again. I did almost everything same way than last time,  but I put 50g more liquid that soap wouldn't stuck so fast and it would be easier to melt lye (it was difficult to melt when I had only rose water ice cubes). This time I used madder root only ½ tea spoon and I put it with super fats.Well... this was a total flop...the soap was stuck even faster and looked much worse than last time. I looks like that tuna paste I did for pinchos when we had that Spanish night...I don't even want to take any photos of them, they are so awful. So, not any rosy color this time either. I must try to rebatch soap when it hardens enough. If that won't help, I give up on roses for now.

After this little catastrophe I wanted to give up and not make anything anymore. But I had already measured and melted fats and evertyhing else for my next project, so  I must go on. I was working with OHP-goat milk soap and I tried annatto for colouring it (annatto has been infusing in oil over night and then about one week in room temperature). I planned this soap for my father - he has dry skin like me - so I used that plantain oil I infused earlier (and there was not enough of it) and I boosted it little bit with nettle. I had planned to scent this soap with rosemary, but I found out that I don't have any rosemary oil anymore. So I decided to mix lemon, eucalyptus and tea tree oils. I was supposed to try in the pot swirl -technique, if the batch wasn't too thick. What on Earth makes me try too many new things at the same time??? Dangerous life seems to charm, even in little things...;) Goat milk, colouring with annatto and in the pot swirl were new for me. The batch was not thick at all, it was even too liquid so my swirl didn't work at all. Soap was so liquid that I am not sure that it will turn to soap at all. And the colour is not that pretty yellow anymore, it's more like rusty brown.

Only thing I succeeded to do well this time was foot bath salt for my dad, it is same theme than that soap. I mixed  little plantain, nettle, infused oils and same eos I used in soap with sea salt.

Besides bath salt and soap I made little jar with plantain-nettle salve for my dad.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Pikkujouluproggigsia, osa 1 - Little projects for little christmasparty, part 1

Eilen aloitin etukäteisvalmistelut seuraavia pikkuprojektejani varten. Laitoin yöksi hautumaan vesihauteeseen yhden öljypurkin, jossa oli kaksi teelusikallista krappia, ja toisen, jossa oli saman verran annattoa. Yhteen purkkiin laitoin teesiivilässä kuivattua nokkosta, mutta siitä ei irronnut ainakaan väriä, toivottavasti sentään nokkosen hyviä aineita.

Tänään sitten aloitin toisen rojekteistani. Koska minulla ei ole ollut aikaa tai energiaa tehdä tätä aikaisemmin, oli minun pakko turvautua saippuan tekemisessä OHP-menetelmään. Vuorossa oli ruusupotpour-saippua, johon sain uppoamaan aikaisemmin kesällä tehtyä ja pakastettua ruusuhauduketta, kuivattuja ruusuja, ruusunmarjan siemenöljyä ja ruusun eteeristä öljyä - tavanomaisten saippurasvojeni  lisäksi siis. Lisäksi ylirasvoitin massaa vielä teelusikallisella karitea ja jojobaöljyä ennen muotteihin kaatoa. Olin aikaisemmin maseroinut myös ruusuja öljyyn, mutta koska en ollut kirjoittanut pulloihin ja purnukoihini mitään, en nyt ollut aivan varma, missä pullossa oli ruusu- ja missä ratamomaseraattia. Enkä ollut aivan satavarma, oliko öljy rypsi- vai oliiviöljyä. Resepti oli siis pakko tarkistaa lipeälaskurisssa vielä uudelleen molemmilla öljyillä. Onneksi ero oli niin pieni, ettei se saippuan turvallisuuteen vaikuttanut.

Uunissa oleva saippuamassa muistutti erehdyttävästi marjapuuroa, joten ainakin väri näyttäisi olevan hyvin ruusuinen.

Lisää rojektista ja ruususaippuan onnistumisesta myöhemmin...

Lisäys edelliseen: väri ei sittenkään näytä järin ruusuiselta, massa jämähti ennen muotteihin saamista pahasti. :(



Yesterday I started preparations for my next few projects. I put one oil jar with two teaspoons of rubia tinctorum and one with same amount of annatto seeds to water bath to infuse over night. One jar was with dried nettle in tea strainer, but that one didn't get any new colour, but some good components I hope.

Today I actually started one of my projects. Because I haven't had any time or energy before I had to make this soap as OHP. This one was rose potpour soap and I managed to put rose petal infusion I made and freezed earlier last summer, dried rose petals, rose hip seed oil and rose absolute essential oil for it - besides of my usual soaping fats, I mean. Then I superfatted the batch with one teaspoon of shea butter and jojoba oil too before pouring soap to molds. I has been maserated rose petals earlier, but I didn't write anything to bottles and jars and now I didn't know which was rose and which was plantain maserated oil. And I was not hundred percent sure if the oil was canola or olive oil, so I needed to do double check with lye calculator with both options. Luckily the difference between those was so small that it didn't effect much for the safetyness of the soap.

Soap in the oven looked like berry pudding, so at least the colour seems to be very rosy, at the moment at least.

More about the project and about that rose soap later...

One more thing:  The color is not so rosy after all, and the soap get stuck before I managed to get it to molds. :(

15.11.2013

Päivitys edelliseen - rumaa saippuaa piti heti testata, ja se ällöstä ulkomuodostaan huolimatta tuntuu erittäin hyvältä ja todella kosteuttavalta saippualta. Eli samoilla aineilla pitää  ehdottomasti yrittää saada nätimpi versio aikaiseksi. :) Ja Kirpulle jo mainitsinkin, että 2 tl krappia puoleen kiloon öljyjä oli ehdottomasti liikaa.

Updating my earlier text - I needed to test that ugly soap right away and that feels very good and moisturizing soap in spite of disgusting looks. So I definitely must try again with same ingredients and try to get prettier look next time. :) And I already mentioned to Kirppu that 2 teaspoons of rubia is definitely too much.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ravintoa kaikille osille - food for every part

Juhlistimme taannoista vanhentumistani muutaman ystäväni kanssa ensin hengen ravinnolla - kävimme katsomassa teatterissa "Viivin & Wagnerin" ensi-illan.

banneri nettiin VW

Kuva: http://www.teatteri-imatra.fi/teatteri/teatteri-imatra/12-sivut/ohjelmisto/66-viivi-ja-wagner

Sen jälkeen piti tietysti myös ruumis ravita, joten olin kutsunut ystäväni myöhäiselle illalliselle etelä-eurooppalaiseen tyyliin. En ole mikään kokkikolmonen, mutta päätin tarjota illallisvierailleni jotakin, jota en ole itsekään syönyt, enkä etenkään valmistanut. Illan teemana oli espanjalaisuus, jota toteutin kokeilemalla useampaakin "Kaneliposken" blogista lainaamaani reseptiä.

MENU
Mousse de Aguacate con Camarónes
*Avokadomousse ja grillattu vaniljakatkarapu*
El Queso del Manchego abado
*Marinoitu Manchego-juusto*
Pincho de Atún
*Tonnikalapinchot*
Pincho de Tomate queso de cabra
*Tomaatti-vuohenjuustopinchot*

Trompeta rebozuelos
*Suppilovahverokeitto*

Crema catalana

*Catalanan kermahyytelö*



 

 

Vanukkaasta tuli rujon näköistä, mutta onneksi maku oli kohdillaan.


Näiden lisäksi tarjolla oli mangokakkua Natalian oivalla reseptillä. Juomat eivät kaikki aivan noudattaneet teemaa, sillä en ole erityisemmin espanjalaisten viinien ystävä.



(Kuvat on otettu seuraavana päivänä tähteistä, joten eivät ole kovin freesin näköisiä.)

Kun keho oli kylläinen, oli saunan ja puhdistautumisriittien vuoro. Sitä varten olin etukäteen valmistanut ja koonnut ystävilleni pienet hemmottelupaketit laventeli -teemalla. Jokaisen paketista löytyi pieni laventelisaippua (jotka pakkasin NovaStudion blogin vinkkien mukaan), laventelinen jalkakylpysuola, laventelinen suolakuorinta, laventelinen voidepala sekä laventelinen sokerikuorintapala. Tilaukseni Pienestä Tuoksukaupasta ei ennättänyt aivan ajoissa, joten laventelivoiteen jouduin "tarjoilemaan" kerta-annoksena omasta isosta pullostani, samoin laventelihiushoiteen (joka jäi kaikessa tohinassa sitten testaamatta).


Kuvat lisätty 12.11.2013


Little while ago I got older again , so we celebrated it with few friends of mine, first with food of the spirit - we went to theater to see a play "Viivi &Wagner" (that is a famous cartoon here in Finland). After that we obviously needed to feed our bodies too, so I invited my friends for a late dinner Southern Europe style. I am not very good cook, but I decided to serve my guests something I haven't eaten or made myself earlier. The theme of the night was Spanish and I  made that by trying few recipes I loaned from  the blog of "Kaneliposki".

Besides of the menu I served that marvelous raw mango cake, the recipe is from Natalia. All the drinks didn't follow the theme, because I'm not a big fan of Spanish wines.

When our bodies were full and well nourished, it was  time to go sauna and make some rites of purification. For that occasion I made earlier little pampering packages for my friends with lavender theme. There was a little lavender soap (I packed them by tips of Nova Studio), lavender bath salt for feet, salt scrub with lavender, lavender lotion bar and sugar scrub bar with lavender in every package. My orderings from "Pieni Tuoksukauppa" didn't arrive on time, so I must served lavender body lotion as a single dose from my own big bottle, same thing happened with hair conditioner (which we missed anyway in all that rush).

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kasvijauheita värjäykseen - Powdered plants for colouring

Torstaina noudin postista itselleni lisää lahjoja. Vuotarin Jenni vihjaisi aikaisemmin, että Tetri Design -nimisestä yrityksestä saisi tilattua lankojen värjäykseen tarkoitettuja kasveja. Koska olen varsinainen hamsteri, niin minun piti tietenkin tilata melkein joka sorttia, mitä listalla on. Ja en, en aio värjätä lankoja, vaan kokeilla, kuinka hyvin toimivat saippuoissa ja voiteissa. Raportteja siltä saralta myöhemmin...

Toinen noutamani paketti oli Pienestä Tuoksukaupasta. Se ei oikeastaan sisältänyt mitään ihmeellistä, lähinnä purkkeja yhtä pientä projektia varten.



(kuva lisätty 03.11.2013)

On Thursday I picked more gifts for myself  from post office. Jenni from "Vuotar" dropped earlier a hint that you could get dried plants meant to colour yarns" from Tetri Design". Because I'm a kind of a hamster, I needed to order almost everything they had on the list. And no, I am not going to colour any yarns, I'm going to try how they work colouring soaps and creams. More reports about that later...

An other package I picked up was from "Pieni Tuoksukauppa". There wasn't anything interesting in it, mostly some jars for a little project of mine.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Hennavärjäys nro 4 & shopaholicin saalista - Haircolouring with henna no:4 & some catch for shopaholic

Juurikasvuni alkoi olla sitä luokkaa, että hiukset oli pakko saada värjättyä kuluneen loman aikana. Äitini auttoi jälleen hommassa, joten pääsin astetta helpommalla tälläkin kertaa. Nyt latvojen ja juurten värierot tasoittuivat niin paljon, ettei sitä juuri enää huomaa. Eikä latvoistakaan tullut mustat, vaikka niin etukäteen vähän pelkäsin värin kerrostumisen takia. Värjäys onnistui siis hyvin - mutta, mutta...koska pesin samaan aikaan koiruuksiani, en muistanut, että hiukset olisi pitänyt pestä ensin ja laittaa mössö märkiin hiuksiin. Nyt se siis unohtui, ja siitä seurasi se, ettei väri pysy hiuksissa, vaan katosi melkein saman tien. Harmittaa, sillä se oli viimeinen Light Mountain -pakettini, enkä saa sitä ihan heti lisää.

Grey hair roots in my head were getting so long that I needed to colour them when I was on holiday. My mother was helping me again, so the whole thing was easier this time too. Now we got rid of colour differences between roots and lengths, so that you hardly can see the difference anymore. And I didn't get any black colour for hair ends, I was worried about that because of colour sedimentation. So the colouring went pretty well - but...because I was washing my dogs at the same time, I didn't remember that I should have washed my hair too and put the colour to wet hair. Now I forgot that and now that beautiful colour won't stay in my hair, it was lost almost in the first shampooing time. That was my last package of Light Mountain and I am not going to get more right away. I'm pissed off.

Lomalla ei tullut tehtyä mitään kivaa, mutta päätin sitten hieman lahjoa itseäni. Imatralla on sellainen yhden naisen käsityöyrittäjyydestä lähtenyt liike, kuin Virkkukoukkunen. Olen aina välillä käynyt kuolaamassa nenä ikkunalasissa sen ihanuuksia, mutta vasta nyt menin sisälle asti. Paikka on niin täynnä kaikkea ihanaa ja värikästä, että sitä voisi hyvin sanoa aikuisen karkkikaupaksi (tosin sieltä löytyy myös paljon kiinasta tuotettua krääsää, vaikka eivät nekään mitään halpoja ole). Pakkohan sieltä oli jotain ostaa, joten mukaan lähti kännykkä- ja puikkopussit, sekä muutama hauska koru.



I didn't do anything fun on my holiday, but I decided to give some gifts for myself instead. There is a little shop in Imatra, Virkkukoukkunen, that has started by one woman who did some hand crafts. Sometimes I just admire all those lovely things from outside the shop's window, but now I went inside. That place is so full of all those lovely and colourful things that you could call that  a candy store for adults (they still have much stuff from China, but those are not cheap either). I had to buy something, so I picked two bags, one for my phones and one for my knitting needles and some fun jewels.

Kotimatkalla bongasin huoltiksella tämän ihanan ovikyltin - joka oli tietysti myös pakko saada. :D



On my way home I spotted this cute door signboard - and I must got it too. :D

Somia sieniä - cute mushrooms

Pari viikkoa sitten en itse ollut aikaansaavassa kunnossa, mutta serkkupoikani oli niin ihana, että lahjoitti minulle ison korillisen suppilovahveroita, ja isältäni sain kulhollisen vaaleaorakkaita sienirisottoa varten. Suppikset eivät kaikki mahtuneet kuivuriin, joten osa piti pakastaa.










I didn't get anything done few weeks ago, because I wasn't in that shape I could do anything, but my cousin was so great that he donated me big basket of brown chanterelles (I don't know if that is the right word for them) and my father gave me bowl of mushrooms called "vaalea orakas" for my mushroom risotto. I couldn't put all of the chanterelles to the drier so I needed to put them to freezer.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vuohenmaitovoide - bodylotion with goat milk

Tänään sain vihdoin ja viimein tehtyä itselleni uuden vartalovoiteen. Pitkähihaiset ja lahkeiset vaatteet, auringonvalon puute ja keskuslämmitys eivät ole nannaa atoopikon iholle, joten aloin jo aikaisemmin syksyllä suunnitella itselleni (ja lähipiirini muille kuivaihoisille) sopivan ravitsevaa voidetta. Kerran iHerbin sivuilla seikkaillessani törmäsin siellä voiteisiin, joissa oli nesteenä käytetty vuohenmaitoa. Tutkailin niiden INCI-listoja tarkemmin, ja päätin kokeilla omaa versiotani kyseisistä tuotteista. Vuohenmaidon lisäksi voiteeni sisältää glyseriiniä, kookosöljyä, rypäleensiemenöljyä, risiiniöljyä, jojobaöljyä, hunajaa, mehiläisvahaa, emulgointiaineita, E-vitamiinia ja appelsiinin eö. Etukäteen hieman pelkäsin, että voide saattaisi tuoksua vuohenmaidon takia pahalle, ja mietin, raaskinko tuhlata kalliita aineita tähän kokeiluuni. Otin sitten riskin - ja se kannatti! Voide tuntuu kermaiselta,se imeytyy heti jättäen kuitenkin sen ohuen vahakerroksen, joka mehiläisvahatuotteista jää. Tuoksu ei ole laisinkaan huono, vaan kevyttäkin kevyempi "appelsiinikerma", joka tuntuu vain, jos nenä on kiinni voidellussa ihossa.

Samalla voinkin kertoa useamman viikon käyttökokemuksiani (myös äitini) aiemmin tekemästäni tyrnivoiteesta, joka myös oli pikkuisen riskaabelin tuntuinen etukäteen (tuore tyrni ja ksaantaanikumi). Mutta täytyy sanoa, että se voide vain paranee koko ajan! Alkuun se tuntui turhankin rasvaiselta, mutta nyt ilmojen kylmettyä se on oikein passeli yövoide, joka jättää ihon ihanan tuntuiseksi, ravituksi ja myös hyvän näköiseksi. Myös äitini, jolle annoin toisen purkin voidetta, on ollut ilmeisen tyytyväinen voiteeseen. Hänkin piti myös ruusuvoiteesta, jota tein kesällä.


Today I finally made new body lotion for myself. Long sleeves and pants, lack of sun light and central heating are not exactly any sugar for the skin of atopic person, so I started to plan suitable nourishing lotion for me (and other dry skins in my family and friends) earlier this autumn. Once again I was wandering in iHerb's web shop and I found some creams made of goat milk. I studied their INCIs more and decided to try my version of those products. Besides of goat milk my lotion includes some glyserin, coconut oil, grapeseed oil, castor oil, jojoba oil, honey, bee vax, emulsifyiers, vitamin E and orange eo. I was little worried that lotion might has a bad smell because of the goat milk, and I was not sure if I should waste expensive ingredients for this try out of mine. Then I took a risk - and it was worth of it! The lotion feels creamy, it absorbed to skin right away, still leaving that thin wax layer that bee vax products leave. Smell is not bad at all, it is like very soft "orange cream" and you can feel it only if your nose is close to your skin.

Now I can also tell you experiences of my sea buck thorn face cream I made earlier. I have used it several weeks now. There were few risk factors too when I made it (fresh sea buck thorn and xanthan gum), but now I must say that the cream is getting better and better all the time! At first it felt too greasy for me, but now weather is getting colder and my skin needs more nourishing. This cream is very good night cream and it makes my skin feel wonderful soft, nourished and also good looking. I gave an other jar for my mum and she has been happy with it too. She also liked that rose cream I made last summer.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Pohdiskelua saippuakirjoista - Some thoughts about soaping books

Kerroin aikaisemmin uusista kirjahankinnoistani. En löytänyt heti aikaa ja inspiraatiota niiden perusteellisempaan lukemiseen, mutta sairaslomalla ollessani tartuin niihin uudella otteella.

Aloitin "pänttäämisen" Heidi Corley Barton "The Natural Soap Chef" -kirjasta. Se on hyvä perusteos kenelle tahansa saippuantekijälle, sopii niin aloittelijalle, kuin vähän edistyneemmällekin harrastajalle. Kirjan alkupuolella käydään läpi saippuanvalmistuksen perusasioita, ja sitten esitellään erilaisia reseptejä ja lopuksi pakkausvaihtoehtoja.

Historiani käsitehdyn saippuan parissa ei ole vielä pitkä, mutta en silti sanoisi itseäni aivan noviisiksi. Kirjassa oli minullekin uusia juttuja ja havaintoja. Heidi korosti kovasti oikeita lämpötiloja ja -mittareita.Yllätyksekseni jokaisessa reseptissäkin oli oikea valmistuslämpötila (tosin Fahrenheiteissa) kerrottu erikseen. Tässä kohtaa minun on tunnustettava, etten ole itse niitä pahemmin mittaillut, ja hyvin on pärjännyt ilmankin. Kirjan resepteissä nesteen määrä on huomattavasti suurempi, kuin mitä olen tottunut käyttämään (ja mitä suomalaiset yleensä kai käyttävät), lähinnä sellainen, mitä meillä suositellaan OHP-saippualle. Ei siis ihme, jos saippuahalot eivät ole seuraavana päivänä vielä leikkauskelpoisia.  Toisaalta, mukana oli myös reseptejä, joissa ei käytetty nestettä laisinkaan, vaan pelkästään kasvissosetta - myös aika yllättävää minusta! Koko ajan puhuttiin myös tislatusta vedestä - käytättekö muut suomalaiset tislattua, vai vesijohtovettä? Minulle on kyllä kelvannut ihan vesijohto- tai kaivovesi. Toinen minulle uusi juttu oli se, että raaka saippua pitäisi kelmuttaa, jotta saippuatuhkaa ei syntyisi. Tuota minun pitää ehdottomasti kokeilla seuraavalla saippuakerralla. Kyselin "Kirpulta" taannoin, tietääkö hän mitään "rubbing alcoholista", jota amerikkalaiset saippuasiskot käyttävät myös soodan estämiseksi. Kirjassa sekin esiteltiin, tosin suositeltiin käyttämään isopropyyliä, jota siellä ilmeisesti saa tavallisista kaupoista. Meillä tuskin löytää?
Heidi kertoi myös pitävänsä saippuamuottia pakastimessa ENNEN kuin valaa saippuan siihen, tämä vähentää ylikuumenemista. Hyvä idea, kun vain mahtuisi pakastimeen jotakin...omani on niin täynnä, ettei sinne voi saippuamuotteja tunkea, ei etu- eikä jälkikäteen. Yhden pettymyksenkin kirja toi mukanaan. Reseptit olivat nimittäin melkein kaikki samoja, vain tuoksuöljyä oli vaihdeltu. Mistä tulikin mieleeni, että Heidin mukaan eri valmistajien tuoksuöljyjäkin pitäisi käyttää eri tavoin, niihinkin on heillä siellä kuulema omat laskurinsa. Mielenkiintoista...menee jo paljon tarkemmaksi, mitä itse olen jaksanut näperrellä.

Mutta, hyvä perusteos siis, kannataa ehdottomasti lukea!

I told you earlier about soap books I bought. I didn't have time or inspiration to read them right away when I got them, but now I've been sick and at home, so I started to look them with new attitude.

I started my "studies" with "The Natural Soap Chef" by Heidi Corley Barto. That is a good basic manual for any soap makers, it's suitable for beginners and for some more advanced makers too. The first part of the book is about soap making basics and then Heidi presents some recipes of hers and finally few options how to pack your soaps.

My history with hand made soaps is not very long, but I still don't categorize myself as a novise. There were several new things for me in that book. Heidi highlighted right temperatures and thermometers a lot. There was a right making temperature (in Fahrenheits) with every recipe and that was surprising for me. And now I must confess that I haven't been very strict with those temperatures and I still have managed quite well. Liquid amount of books recipes is much larger than I normally use (or other Finnish soap makers use, I suppose), it's more like that what we recommed to use with OHP-soaps. So it's no wonder if their soap logs are not ready to cut for next day or so. On the other hand, there were also recipes with no liquid at all, only vegetable pureés - pretty surprising, at least for me! Distilled water was mentioned all the time - are you other Finnish soap makers using distilled or "normal"  tap water? I have been satisfied with tap water or well water. Another new thing for me was that you should cover raw soap log with plastic wrap, so you wouldn't get soap ash on your soap. I definietly must try that next time I make soap. I recently asked "Kirppu" if she knows anything about that rubbing alcohol those soapsisters in America seems to use for stopping ash. That alcohol was presented in the book too, but it was recommend to use isopropyl alcohol you should get from grocery store. I guess we don't get it from grocery stores here in Finland? Heidi also told that she keeps her soap mold in the freezer BEFORE she puts the soap in it, that prevents the overheating. That's a goog idea, now I just should find a space in my freezer, it's so full of berries that I can't put my soap molds there, nor before or later. There was one disappointment for me in the book. Almost all the recipes were the same, only fragrances changed. And that reminds me, according to Heidi fragrances from different sellers behave differently, so you should use a calculator for them too (they have own calculators for fragrances). That sounds interesting...it's more accurate I've been doing myself.

But, this is a good basic manual for soap making, definietly worth of reading!

Seuraavaksi tartuin Anne-Marie Faiolan "Soap Crafting" -kirjaan, jota on kovasti hehkutettu eri tahoilla. Sen alkupuoli on samantapainen, kuin "The Natural Soap Chefissäkin", eli käydään läpi saippuanvalmistuksen perusasioita. Anne-Marie on esitellyt kivasti erilaisia öljyjä, ja kertonut niiden saippuoitumisarvot ja INCI-nimetkin samassa yhteydessä. Iso plussa tästä, ei tarvitse etsitä niitä aina jostain  eri tiedostoista. Hän on myös kertonut perusteellisesti eteerisisten ja tuoksuöljyjen eroista, samoin erilaisista väriaineista. Anne-Marien resepteissä vesimäärä on lähempänä paikallista tapaa. Hänkin käyttää tislattua vettä ja ohjeistaa peittämään saippuahalon kelmulla ja suihkuttamaan iospropyylillä. Eroa Heidin resepteihin on myös lämpötiloissa, Anne-Marien resepteissä ne ovat korkeammat. Kirja tarjoaa paljon vinkkejä niille, jotka haluavat kokeilla erilaisia kuviointitekniikoita ja leikkiä väreillä. Itse harrastan simppelimpiä saippuoita, joten siltä osin kirja tarjosi minulle lähinnä visuaalisen elämyksen (Anne-Marien kuvat ovat kauniita). Koska en omista tiskikonetta, kuviollisiin saippuoihin tarvittavien astioiden määrä kauhistutti myös käsintiskaajaa...Opin uutta myös kovien rasvojen sulatuksesta, kirjassa neuvotaan tekemään se aikalailla toisin, kuin  mitä itse olen aina tehnyt (tosin hyvin on minunkin tapani toiminut). Yksi asia, mitä kirjassa jälleen suorastaan kuolasin, olivat Anne-Marien esittelemät upeat puumuotit. Hän käytti erilaisia eri tarkoitukseen. Harmi, ettei noita oikein  saa täältä, ja ulkomailta tilatessa ne maksavat maltaita.

Lukemisen - ja ehdottomasti katselun myös!  - arvoinen kirja tämäkin.

Next I took "Soap Crafting" by Anne-Maire Faiola, that book has got a lot of praise from different places. The first part of the book is like "The Natural Soap Chef", soap making basics I mean. Anne-Marie presented nicely different kinds of oils and she told also their saponification values and INCI-names at the same time. Big plus because of this, now you don't need to search them from many different places when needed. She also told much about essential oils and fragraces and different kinds of colourants. Water amount of Anne-Maries recipes is more like ours here in Finland. She uses distilled water and advices to cover soap log with plastic wrap and spray it with isopropyl alcohol too, like Heidi did. Making temperatures are higher in Anne-Marie's recipes than Heidi's. This book offers lots of tips for those who like to try different technics and play with colours. I do more simple soaps myself, so the book offered mostly visual experience for me (Anne-Marie's photos are beautiful). Because I'm not an owner of the dishwashing machine, the large amout of needed dishes was a little terrifying for me who hand washes dishes...I also learned new things about melting solid fat and oils, advices in the book are quite different from way I always use (my way has worked still quite well). One more thing I fancied in this book, were those marvellous wooden molds Anne-Marie presented. She used different kinds of molds for different purposes. Too bad, you can't buy them here, and if you order them from abroad, the are very pricy.

This book is also worth of reading  - and watching too!






Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on joukon ainoan mieskirjailin opus, Gregory Lee Whiten "Making Soap from Scratch". Tämä kirja voi ensipläräämisellä vaikuttaa tylsältä, sillä siinä ei ole lainkaan kuvitusta, joten visuaalinen elämys jää tässä kohtaa kokematta.  Kunhan et anna kuvattomuuden karkoittaa sinua kirjan parista, huomaat, että kirja on varsin mainio. Aluksi on saippuavalmistuksen historiaa. Monet asioista olin joskus kyllä lukenut jostain, palan sieltä, toisen täältä, mutta nyt ne on helppo löytää kootusti yhdestä paikasta. Historiapläjäystä seuraavat tietysti samat perusasiat, kuin muissakin kirjoissa. Seuraavaksi Gregory jakaa paljon erilaisia saippuareseptejä, joista mielenkiintoisin oli ehkä "ötökänkarkoitussaippua" - sitä pitää ehdottomasti kokeilla ensi kesänä! Huomasin näiden reseptien vesimäärän olevan suunnilleen samanlainen, kuin mitä itse käytän. Lopuissa resepteistä oli sama peruspohja, vain tuoksut ja lisukkeet vaihetelivat. Näissä Gregory käytti "Master Batchiä", eli hän tekee kerralla rasvasekoituksen viittä saippuaerää varten ja säilyttää sitä ämpärissä ja ottaa siitä sitten valmista sekoitusta tarpeen mukaan. Tässä kohtaa jäin miettimään, että eikö rasvamassa tosiaan jämähdä kovaksi, kun siinä on kookosrasvaa ja "vegetable shortengia", eli meillä varmaan munkinpaistorasvaa. Mutta ainakin kirjan mukaan pitäisi säilyä koostumukseltaan vanukasmaisena. Tässä kohtaa on mainittava, että käyttäessään "Master Batchiä" Gregorykin on jättänyt lämpötilojen mittaamisen kokonaan. Olin iloinen, että reseptit pääosin sisälsivät eteerisiä öljyjä, joita itsekin mieluummin käytän. Kirjassa esiteltiinkin monen eri eö:n käyttötarkoituksia. Lopuksi Gregory antaa vähän vinkkejä mahdollista saippuan myyntiä varten (tässä pitää muistaa, että EU:ssa on erilainen lainsäädäntö) ja kertoo muutaman hauskan kommelluksen, joita on sattunut haastavien asiakkaiden kanssa.

Kuten kaksi edellistäkin, tämä kannattaa kyllä lukea. Ja mieluummin jonkin kuvallisen kirjan jälkeen, ettei kesken lukemisen ala kaivata kuvia.

Last, but not least was Gerogory Lee White's "Making Soap from Scratch", only book by malewriter. By first sight this book may seem dull, because there are no photos at all, so you are not going to get any visual experience. As long as you don't get scared about that there is no pictures, you will notice that the book itself is quite good. At first there is some history of soap making. Many of those things I had read somewhere before, something here and somtehing there, but now I can find them in one place. After the historylesson there are the same basic stuff than in other soap making books. Next Greogory shares many different soap recipes and the most interesting soap was meant for against mosquitos - I must try this one next summer! I noticed that water amount in these recipes was quite thes ame I've used to use. Last part of recipes had the same basis all the time, only scents and additives changed. Grergory used "Master Batch" in these, he makes one large batch of oils and fats ready for five soap loafs and then use amount he needs. This thing made me wonder if the oil batch will stick solid, when there is coconut oil and vegetable shortening involved. But according to book oils should stay pudding like. Here I must mention that using his "Master Batch" Gregory has stopped checking temperatures. I was glad to see that most of the recipes of the book included essential oils instead of fragraces. I perefe them myself too. The book presented using ways for many essential oils. Finally Gregory gives some tips for selling your soaps (if you live in EU, you need to remember we have different laws here) and tells some funny mishaps they had with challenging customers.

Like two other books, this is also worth of reading. And it's better to read it after you read some book with pictures so you won't miss them while you are reading this one.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Voideaineksia iHerbiltä - Some ingredients for creams from iHerb

Sain viime viikolla tilaukseni iHerbiltä. Kaikki voiteeni ovat ihan lopussa (paitsi se tyrnivoide), joten uusia pitää tehdä ja niihin halusin lisää aineksia. Tein kesäksi aloe pohjaista vartaloemulsiota, johon olin hyvin tyytyväinen, joten haluaisin tehdä uuden variaation siitä. Kauhistuin vain aloemehun hintaa Punnitse&Säästässä, en muista maksaneeni siitä niin paljon edellisellä kerralla. Puolen litran pullo maksaa vajaat 22 euroa, eikä se avaamisen jälkeen säily montaa päivää pakastamatta. Niinpä sitten päädyin tilaamaan iHerbiltä, kun sieltä tuli hyvä tarjous toimituskuluihinkin. Noin litran pullo aloe mehua tai - geeliä maksoi vain 6,50 dollaria! Ja sen luvataan säilyvän pidempään avattuna jääkaapissa, tosin hitunen siinä tietysti on silloin säilöntäaineita. Tilasin myös kukkaisvesiä, ruusua, appelsiinia ja kamomillaa. Tilauksen tultua luin pullojen sisällöistä tarkemmin - ja huomasin, että nuo kukkaisvedet on tehty siten, että tislattuun veteen on lisätty eteerisiä öljyjä. Ei kai meillä myytävät kukkaisvedet sellaisia ole?? Tai sitten olen elänyt harhaluulossa.

Tällä kertaa olin kaukaa viisas, ja mitoitin tilaukseni niin, ettei veroja tarvitse maksaa erikseen. Eli summa jäi juuri ja juuri alle 22 euron. Toimitus tuli DHL:n kautta suoraan kotiovelle, eikä siinä mennyt kauaa. Jokseenkin tyytyväinen asiakas siis jälleen olen.

Aloe veraa ja kukkaisvesiä

I got my orderings from iHerb earlier last week. All my lotions and creams are exhausted (is that a right word?), except that sea buckthorn cream, so I need to make more and I wanted some new ingredients for them. For last summer I made body lotion with aloe vera juice and I was very happy with it. Now I want to make a new version of that. I was terrified about the price of aloe juice in Punnitse&Säästä -store, I don't remember to payed that much last time I bought it. Bottle of half litre costs about 22 euros, and it won't stay well many days after opening the bottle, if you don't freeze it. So I ended up to order aloe from iHerb, they had a very good offer for shipping costs too. A bottle about one litre of aloe juice or gel was only 6,50 dollars! And they promise it would be good longer time after opening, if you keep bottle in the refrigerator. Of course there are some preservations in this case. I also ordered some flower waters, rose, orange and chamomille. When the package came I read more specifically what they said about those waters - and I noticed, that those flower waters were distilled water with some essential oils. I don't think that flower waters here in Finland are made like that?? Or then I've been living in fallacy.

This time I had a far-wise and planned my orderings so that I didn't have to pay any extra taxes - my order totals was just under 22 euros. Shipping was by DHL, straight to my home door and it didn't took long time. So I was quite satisfied customer again.

Kuivattelin aikaisemmin niitä ruusunmarjoja. Parhaiten se onnistuu minun kokemukseni mukaan siten, että puolittaa marjat ja kuivattaa siemenineen. Kuivista puolikkaista on sitten helpompi kaivella teelusikan varrella siemenet pois. Hidasta, mutta ei mahdotonta. Tällaisia aarteita siitä syntyi...kyllä näistä jotakin saa aikaiseksi. :)

Kuivattuja runkoruusun marjoja

I was drying those rosehips before. I got the best results when I cut the berries half and then dried them with their seeds. After that it was so much easier to digg off the seeds with teaspoon. Slow, but not impossible. These kind of treasures I got...I definietly can do something with these. :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Natalian mangokakku ja vähän muutakin - Natalia's mango cake and something more

Natalia julkaisi omassa blogissaan ihanan raakakakun ohjeen. Ihan pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan, joten metsästin aineksia ympäri kaupunkia. Melkein kaikki sain kasaan, vain johenneksenleipäpuujauhe (carob powder) jäi puuttumaan. Sen verran tyyriitä ovat nuo eksoottisemmat ainekset meillä Suomessa, ettei tuon hintaista kakkua kovin usein raaski tehtailla. Itse kakun tekeminenkään ei sujunut aivain kuin Strömsössä, sillä keittiövempaimeni eivät ole aivan tällaisiin haasteisiin tarkoitettuja. Ja Natalia lienee harjoitellut omaa versiotaan useamman kerran, sillä ainakaan minulta ei kyllä olisi onnistunut tämän kakun kerrostaminen. Mutta aivan ihanan herkullista siitä tuli silti!

Natalia shared with us this wonderful recipe for raw cake in her own blog. Of course I needed to try it so I hunted ingredients all over the town. I managed to get almost everything except carob powder. Those exotic ingredients are so expensive here in Finland that you can't do this kind of cakes very often. Making the cake didn't work so well either (it didn't go like in Strömsö, like we say here in Finland), because my kitchen machines are not suppose to used for this kind of challenges. And I guess that Natalia has practiced her version few times more than I do, because I'm sure I couldn't have done those layers Natalia had in hers. But my cake was still so delicious too!

Mangokakun pohja...

...ja kuorrutus. Valmiista kakusta ei valitettavasti tullut kuvaa.

Raakakakun aineksia etsiessäni huomasin kaupassa myös syksyn ensimmäiset kurpitsat. Alkoi heti tehdä mieli myös amerikkalaista kurpitsapiirasta, joten ostin sitten sitä varten myskikurpitsoja (tavalliset olivat tuplahintaisia ja huonomman näköisiä). Nuo myskikurpitsat vain olivat vähän turhan hankalia käsitellä, en millään meinannut saada kuoria irti niistä. Täytteen kanssa tuli sellainen ongelma, että sitä oli aivan liikaa - joten jouduin kauhomaan täytettä eri kulhoon piiraan päältä ja silti se vielä valui yli. Lopputulos ei siis ollut järin kaunista katseltavaa, mutta sitäkin makoisampaa sitten kyllä.

When I was looking for ingredients for that raw cake I noticed first pumpkins of this autumn. I was getting hungry for American Pumpkin Pie too, so I bought some musk pumpkins for that purpose (normal pumpkins were more expensive and they looked worse). Those musk pumpkins were not so easy to handle, I almost didn't get shells out of them. I had some problems with the filling too, because there was too much of it and I needed to spoon it off from the pie and it still ran over the bowl. The result was not so pretty, but still very tasty.

Kurpitsapiirakka

Kokeilin perjantaina Jan Berryn ohjetta syväpuhdistavasta hiustenpesusta, ohje on Janin e-kirjasta Things to Do with Mint. Pesu veti hiukset niin takkuun, että oli pakko käyttää hiuksiin suihkutettavaa hoitoainetta (onneksi sitä oli vielä kaapissa, uutta en ole aikonut enää hankkia). Mutta nyt on kyllä niin hyvän tuntuinen ja kiiltävä letti, että kyllä kannatti kokeilla ohjetta!

Last friday I tried Jan Berry´s recipe for deep cleansing for hair, the recipe is from Jan´s e-book Things to Do with Mint. After washing my hair was so shaggy that I needed to use some contioner spray (luckily I had some left in my closet, I'm not going to buy new anymore). But now my hair is so shiny and feels very good, that wash was definietly worth of trying!

Keräsin viikko sitten runkoruusunmarjoja aikomuksena kuivattaa ne. No, sairasteluni vuoksi marjat seisoivat viikon ulkona ämpärissä, ennen kuin sain niille mitään tehtyä. Olin saanut vinkin, että marjat kannattaa laittaa halkaistuina kylmään veteen, jotta siemenet irtoaisivat helpommin. Niinhän minä sitten teinkin, sillä seurauksella, että marjoista tuli ihan mössöä. :( Sain pelastettua niistä ehkä kourallisen kuivuriin. Laitoin osan marjoista siemenineen päivineen halkaistuina kuivumaan, katsotaan saako niistä mitään irti. Vähän kyllä harmittaa, kun niin vitamiinirikas marja menee ihan haaskuuseen. :( Lauantaina sitten keräsin lisää tyrniä ja kurtturuusun kiulukoita, ne on tosin vielä perkaamatta.

A week ago I picked rose hips and I was going to dry them. I've been sick (having flu) and because of that rose hips stayed whole week in the bucket in my garden, before I could do anything with them. I got a hint before that I should put berries to cold water so I could get seeds off easier. Well, I did so and got nothing but a mess. :( I could save a handfull perhaps for a drier. Some of the berries I put drier with seed, let's see if I still could use them. I am a little pissed off when all those berries rich with vitamins are getting to waste. On saturday I picked some more sea buckthorn and other kind of rose hips, but I haven't cleaned them yet.





maanantai 16. syyskuuta 2013

Tyrnivoidetta ja vinkkejä - Face cream with sea buckthorn and some hints

Kaikki voiteeni ovat olleet ihan finaalissa jo tovin, joten uusia on pakko tehtailla. Tänään sain vihdoin aikaiseksi tehdä kasvovoidetta. Eilen tyrnimarjoja kerätessäni sain idean kokeilla tuoretta tyrniä voiteessa. Käytin nesteenä vedellä laimennettua tyrnimehua ja uutin lopuista marjoista tehoa aprikoosin siemenöljyyn. Lisäksi käytin karitevoita ja ruusunmarjan siemenöljyä, vähän glyseriiniä, mehiläisvahaa, appelsiinin eteeristä öljyä, hitusen pinkkiä argiletz-savea, Optipheniä ja E-vitamiinia säilyvyyttä parantamaan, emulgointihiutaleita, BTMS:ää ja ksantaanikumia voidetta paksuntamaan. Voide tuntuu ensikäytöllä tosi hyvältä, mutta saattaa kyllä jäähdyttyään olla turhankin jämäkkää.

I have to make new creams because I haven't got any left anymore for a while.  Today I finally got time and energy to make new face cream. I was picking sea bucthorn berries yesterday when I got the idea of using fresh sea buckthorn in creams. I used sea buckthorn juice and water as liquid and maserated rest of the berries in apricot kernel oil.  I also used some shea butter and rose hip seeds oil, little bit of glycerin, bees wax, orance essential oil, hint of pink argiletz clay, Optiphen and vitamin E for better storing age, emulsifying chips, BTMS and xanthan gum making cream thicker. The first impression of the cream is very good, but I think it might be too thick when it has cooled down.


Oletko koskaan miettinyt, mitä tehdä saippuanlopuilla? Niillä, jotka ovat liian pieniä normaalisti käytettäväksi,mutta joita ei raaskisi heittää vielä poiskaan? Hyödynnä ne jalkoja kyvettäessäsi, hiontakiveen hieraistuna ne poistavat karheat kohdat kantapäistä tosi tehokkaasti.

Have you ever wondered what to do with those soap left overs? With those, which are too small for normal use, but which you wouldn't like to throw away just yet? You can use them when you are bathing your feet, rubbed to the grinding stone they make your feet super soft.
 





Taisin joskus harmitella, kun itse tehty hoitoaine jättää hiukset turhan raskaan oloisiksi. Kokeilin laittaa hoitoaineen kahden shampoovaahdotuksen välissä, ja toimii erinomaisen hienosti!

I guess I wasn't too happy earlier with my home made hair conditioner, because it left my hair too heavy. I tried to use conditioner between two shampooing rounds and that worked wonderfully!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksyn viimeinen marjasato - Last berries of this autumn

Viikonloppuna sain vihdoin kerättyä talteen runkoruusun marjoja. Muut ruusupuskat odottavat vielä ainakin ensi viikonloppuun, eivät ole oikein  vielä kypsiä, eikä aikakaan riitä kerralla kaikkeen.

Marjat on tarkoitus puhdistaa siemenistä ja kuivattaa myöhempää käyttöä varten. Aamupuuron lisäksi haluaisin kokeilla ruusunmarjajauhetta ainakin saippuassa ja voiteissa.



Naapurin setä oli niin herttainen, että tarjosi meille tyrnimarjojen keruumahdollisuutta. Olen tyrnejä joskus maistanut, eiväthän ne varsinaisesti hyvältä maistu, mutta jotakin viehättävää niissä on - vitamiinien lisäksi siis.



Jostain syystä kesäkurpitsa tuottaa edelleen ihan hyvää satoa, joten myös sitä pitää kuivattaa lisää. Kuivatut lastut ovat niin hyviä!

This weekend I finally picked those rose hips I told you before. Other rose bushes need to wait at least next weekend, berries in them are not ready yet and I don't have time to do everything at the same day.

I am planning to clean seeds off from rose hips and dry them for later use. I want to put dried rose hips for my breakfast oat meal and I liked to try them in soaps and creams too.

Our neigbour was so sweet that he offered us a chance to pick sea buckthorn berries from his garden. I have tasted them before, taste is not actually good, but there is something fascinating in it - besides those vitamins I mean.

For some reason zucchini still grows pretty well, so I need to dry more of it too. Those dried crisps are so good!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Uudet, ihanat saippuakirjani - My new, wonderful soaping books

Tänään töistä tullessani postilaatikossani odotti iloinen yllätys! Amazon.comista tilaamani saippuakirjat olivat saapuneet suoraan kotiin, neljä viikkoa aikaisemmin, kuin tilatessa luvattiin. En tietenkään ole vielä ehtinyt lukea niitä kannesta kanteen, mutta ihania ne ovat. :D

(Lisäys vielä: adlibriksen kautta saa myös noita kaikkia, eivätkä ole pahan hintaisia sielläkään.)


Today there was a lovely surprise waiting for me in my mail box when I came from work! Soaping books I'd ordered from Amazon.com were brought straigth to my home and four weeks earlier than they were promised to come. Of course I haven't got the time to read them yet, but they are lovely. :D

Hurisutin kasvikuivuriani viime viikolla urakalla. Ensin tein juureslastuja ja sitten kuivatin sieniä Juureslastuista tuli ihan superhyviä ilman mitään mausteita! Sieniä en ole vielä käyttänyt, mutta hyvin nekin kuivuivat.



I used my new drier for plants a lot last week. First I made root crisps and then I dried mushrooms. Root crisps tasted super good even without any spices! I have not used those dried mushrooms yet, but they looked nice.

maanantai 26. elokuuta 2013

Kuivatuskokeiluja...ja vähän muuta

Aikani asiaa harkittuani päädyin hankkimaan pienen OHB Nordican hyötykasvikuivurin. Se on pieni ja heppoinen, eikä oikein vastaa tarpeitani, mutta halusin kuitenkin kokeilla sitä.

Ajattelin kokeilla, onnistuisinko tekemään itse kuivattuja juureslastuja, joita voisi sitten pitkän työpäivän lomassa napostella.

Mökin pihamaalla puuhastellessani huomasin etenkin runkoruusun notkuvan marjoista, joten heti piti tietysti googlettaa, voisiko niitä marjoja kuivattaa. Viisaampien mukaan ainakin voi, joten kunhan marjat vähän vielä kypsyvät, niin niiden kuivatusta pitää kyllä yrittää. Jos se onnistuu, niin saisin talteen mojovan annoksen luontaista C-vitamiinia.

Näin jossain lehdessä Saimi Hoyerin keittiössä ihania isoja purkkeja täynnä kuivatettuja tatteja, joten niitä haluan myös ehdottomasti kokeilla - kunhan vain löydän niitä tatteja ensin  jostakin. Kanttarellitkin ovat päätyneet tuoreeltaan lautaselle, joten niitäkään en ole voinut (vielä) kuivatella.

Toinen asia, josta haluan kirjoittaa, on ensimmäiset kokeiluni hankkimastani kuukupista. Vähän etukäteen jännitin sen käyttöä, mutta aivan turhaan. Kupin toimivuutta on nyt testattu niin lenkillä, sieniretkellä kuin girya-treeneissäkin, ja hyvä se on. Vielä en päässyt kokeilemaan ratsastusta (ratsu reippaani kärsii polttiaisten tuhoista) enkä uimista kupin kanssa. Mutta homma ei siis ole ollenkaan niin sottaista, kuin etukäteen ajattelin, etenkään kotioloissa, kun on juokseva vesi ja käsisuihku käytettävissä. Ohivuotoja ei ainakaan vielä ole tullut, niin kuin tamponeja käytettäessä, eikä näin ollen tarvita pikkuhousunsuojia lisävarmistuksena. Elämää helpottaa myös kummasti se, että kupille riittää 2-3 tyhjennystä&huuhtelua vuorokaudessa, ja se, että sen voi asentaa jo valmiiksi sinä päivänä, kun kuukautisten luulee alkavan. Oletin käytön olevan hankalaa mökkiolosuhteissa (joissa siis vietän ison osan vuodestani), kun ei ole sitä käsisuihkua eikä juoksevaa vettä, mutta hyvin tuo tuntuu luonnistuvan.

After a while of thinking I decided to buy a. little dryer by OHB Nordic for commercial plants. It is very small and slight and not what I needed, but I still wanted to try it.

I wanted to try if I could make home dried root crisps which I could eat between meals during the long working day. 

When I was working in the garden of my cottage I noticed that rose bushes were full of berries - especially one kind of them -so I needed to do some googling right away. I wanted to know if I could dry and eat them. According the wiser people I can, so when those berries are ready to pick up I must try to dry them. If that woks out well I can save a lot of natural vitamin C with those berries.

There was a photo in some magazine where Saimi Hoyer (Finnish model) had wonderful large glass jars full of dryed boletus in her kitchen. I definietly want to try those too - I just need to find some boletus first. My chanterelles have ended up to my plate in a fresh form, so I haven't had a chance to dry them yet.

Another thing I want to share with you is my first experiences with that menstrual cup I bought. I was little afraid of using it, but there was no need for that. The cup works well when I am walking with my dogs or picking up mushrooms or doing girya-training. I haven't got a chance to try it when I'm riding with a horse (my dashing knight horse had bad problems with bugs) or swimming. But anyway, using cup is not so messy at all, like I thought before, specially at home when you have the luxury of runnig water and bidee shower. I didn't have any leaks - at least not yet - like I did with tampons, and I don't need panty liners anymore as a back up. Life is so much easier with the cup, because you need to empty and rinse it only 2-3 times a day and you can put it when you think you are going to get your periods to start. I assumed using to be difficult when I am at my cottage (I spend there a big part of my year) because there is no runnig water or shower, but it wasn't so tough.